Työterveys: Pidetään Oulun puolta

08062016

Pitkän linjan yrittäjä Mikko Keisun mielestä oululaisten yrittäjien kannattaa puhaltaa yhteen hiileen – myös silloin kun ostetaan palveluja yrityksille.

Oulun Korun toimitusjohtaja Mikko Keisu on paikallishenkinen yrittäjä henkeen ja vereen. Paikallisuus painoi vaakakupissa myös siinä vaiheessa kun yrityksessä valittiin työterveyspalvelujen tuottajaa. ”Siitä lähtien kun työterveyspalvelut tulivat pakollisiksi, olemme pyrkineet hankkimaan ne paikalliselta yritykseltä. Tässä ei vain toistaiseksi ole ollut ihan onni matkassa, sillä kolme kertaa työterveyspalvelujemme tarjoaja on myyty ulkopaikkakuntalaiselle toimijalle”, Mikko Keisu naurahtaa.

Kun oululaisin voimin toimiva Caritas alkoi tarjota työterveyspalveluja, Keisun mielenkiinto heräsi. Hän otti selvää lääkäritalon hallituksen jäsenistöstä ja lääkäreistä: ”Tällä lääkäritalolla on erittäin ammattitaitoinen ja osaava tiimi johtoportaasta lähtien. Vaakakupissa painoi erityisesti se, että taustalla on myös alan pitkään kokemukseen perustuvaa ja luotettavaa osaamista”, Keisu kertoo.

Hän painottaa, että yrityksen aiemmatkin työterveyspalvelujen tarjoajat ovat hoitaneet sarkansa mainiosti, mutta Oulun Korussa paikallisuus ajaa aina edelle: ”On aina tärkeää, että paikalliset yrittäjät puhaltavat yhteen hiileen ja tukevat kukin toisiaan. Taloudellisesti heikkoina aikoina se on kuitenkin aivan erityisen tärkeää – siten kaikki eurot jäävät tukemaan alueen taloutta. Ei Oulun etu paljon paina Helsingissä, Cayman-saarista puhumattakaan”, Keisu näkee.

Terveet työntekijät kaikkien etu

Pitkän linjan yrittäjä ja paikallisvaikuttaja peräänkuuluttaa myös toimintatapojen läpinäkyvyyttä. Liiallinen bisnesajattelu tai epävarmuus toiminnan eettisyydestä saa asiakkaan olon epämukavaksi. ”Useat yrittäjätuttavani ovat kauhistelleet sitä, kuinka työterveyskustannukset ovat viime vuosina nousseet kymmeniä prosentteja vuodessa vaikka työntekijämäärä on pysynyt samana”, Keisu kertoo.

Siksi keskisuuren yrittäjän näkökulmasta on tärkeää tietää, että lääkäritalolta tulevat laskut ovat aiheellisia. Jos sormeen tulee haava, niin silloin on usein aivan turhaa ottaa laboratoriokokeita, Keisu näkee. ”Monissa terveystaloissa terveydestä on tullut liiketoimintaa, jossa suositellaan palveluja, joita potilas ei oikeasti tarvitse. Se näkyy työnantajille tulevissa laskuissa”, Keisu toteaa.

Oulun Korun konsernin työntekijöistä 38 kuuluu työterveyshuollon piiriin Oulussa. Yrittäjä on tyytyväinen siitä, että Caritaksen kanssa käytyjen neuvotteluiden perusteella näyttää siltä, että yhteistyö tulee olemaan läpinäkyvää. Vaakakupissa painoi myös mahdollisuus kustannussäästöihin. ”Parhaimmillaan yrittäjän suhde työterveyteen on kumppanuutta, jossa molempien etu on se, että työntekijät ovat mahdollisimman terveitä. Huonosta työterveyssuhteesta yrittäjälle koituu kahdenlaisia lisäkustannuksia: turhista sairauslomista ja turhista laboratoriokokeista”, Keisu kertoo.

Ammattitaidon ja kohtuullisten hintojen lisäksi Keisu iloitsee siitä, että yhteistyökumppani on eettisesti tukevalla pohjalla oleva yritys: ”Olen jo ehtinyt suositella Caritakseen siirtymistä yrittäjätuttavilleni ja aion suositella taloa jatkossakin. Terveysasioiden on hyvä olla paikallisissa ja osaavissa käsissä.”

Jos kiinnostuit Caritaksen työterveyspalveluista, ota yhteyttä liiketoimintajohtaja Paula Tuomiseen, p. 044 734 0301.

(Alkuperäinen juttu on julkaistu kokonaisuudessaan Caritaksen Keskellä elämää -lehden numerossa 1/2014)