Pidä mieli virkeänä pimenevistä illoista huolimatta

18102016

kuva_syksyjuttuun_

Kaamosmasennuksella tarkoitetaan pimeinä talvikuukausina toistuvasti ilmenevää masennustilaa. Sitä esiintyy noin 1 % väestöstä, mutta sen lisäksi jopa 10–30 % kärsii sen lievemmästä muodosta, kaamosrasituksesta. ”Suurimman osan tapauksista pystyy hoitamaan itse, mutta jos oireet ovat toistuvia tai pitkittyneitä, kannattaa hakea ammattiapua”, kehottaa Caritaksen työterveyspsykologi Päivi Rummukainen.

Syksy saapui ja illat pimenevät. Vaikka ilmiö on jokavuotinen, tulee pimeimpien kuukausien lähes ympärivuorokautinen pimeys silti yllätyksenä. Onko kaamosmasennus joka syksyinen vitsaus vai todellinen ongelma, johon täytyy hakea apua?

”Moni oireilee syksyn ja pimeän tullen, mikä on täysin normaalia sillä ihmisen vuorokausirytmi tarvitsee valoa. Jos kyse on kuitenkin vakavammasta kaamosmasennuksesta, oireet toistuvat joka vuosi ja jatkuvat useita viikkoja. Tavallisimpia oireita ovat väsymys, alakuloisuus tai syyllisyyden tunteet”, Päivi kertoo.

Jos ihminen on jatkuvasti alakuloinen ja vetäytyy täysin omiin oloihin ja lopettaa kontaktin pidon toisiin ihmisiin, kyse saattaa olla vakavammasta kaamosrasituksesta. Vaikka asiasta keskustelu ja sen jakaminen läheisten kanssa voi auttaa, vakavampien oireiden ilmetessä on tarpeellista mennä lääkärin puheille.

Liikunta auttaa kaamosrasituksen oireiden lievittämisessä

”Liikunnan on tutkittu lievittävän syksyn ja talven aikaisia kaamosmasennusoireita. Kesällä ihmiset liikkuvat yleensä enemmän, sillä silloin on helppo liikkua ulkona. Syksyllä olisi myös hyvä jatkaa liikkumista ja pitää mielessä positiivisia asioita syksyyn tai tulevaan talveen liittyen, jolloin mielikin pysyy kirkkaana. Esimerkiksi joulunodotus voi katkaista kaamosrasituksen oireilun.”

”Liikuntaa kannattaa harrastaa sen verran kuin itse on todennut sopivaksi määräksi voidakseen hyvin tai terveysliikunnan suosituksen mukaisesti. Myös terveellinen ruokavalio ja tarpeellinen määrä lepoa vaikuttavat kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin”, Päivi muistuttaa.

Kirkasvalolamppu on myös yksi hoitokeino kaamosoireiluun. Lampun lähettyvillä tulisi oleskella noin puoli tuntia mielellään aamuisin, mutta käyttöohjeet tulee lukea tarkkaan, sillä suositus voi vaihdella laitteen valmistajan mukaan.

Muista nauttia syksyn hyvistä puolista, kuten kauniista ruskasta, kynttilöiden valosta ja viltin alle käpertymisestä. Jokaisessa vuodenajassa on omat hyvät puolensa ja omalla tekemisellä voit vaikuttaa paljon omaan mielialaan ja terveyteen!

Jos alakuloisuuden tunteet pitkittyvät, ota yhteyttä lääkäriin. Caritas Lääkäritalon ajanvarauksen tavoitat numerosta 050 520 2383 tai voit myös varata ajan verkosta.